Suomen juhannus, kylmä mutta vähäluminen

Tämä keskikesän riemujuhla jaksaa aina yllättää, harvemmin positiivisesti mutta tämä on muutenkin ollut erikoinen juhannus. Tänään varsinkin hyvin mielenkiintoisilla asiakkailla, heti aamusta ovesta astui sisään nuorehko miespari joilla oli suloinen mukula mukanaan, (siis penska oli suloinen jopa mun mittapuussa) mitäpä minä siihen sanomaan. Mutta eivät nämä ehtineet ovesta ulos kun seuraavat tulivat sisään. Ja sitten seuraavat. JA seuraavat. Tässä vaiheessa alkoi jo tosissaan naurattamaan, mistä näitä hinttejä oikein tulee? Ei kai siitä muuten välittäisi että tupa on täynnä ihmisiä mutta kyllä joutuu koetukselle kun jokainen on niin stereotyyppinen gay että olisi kyllä samantien voinut pistää jonoon ja marssittaa Helsinki Priden kautta FabFiveen stailaamaan tyylittömiä hetero-kanssaeläjiään.
Älkää ymmärtäkö mua väärin, mikään ei ole ihanampaa kuin se että tällaisia ihmisiä löytyy, varsinkin niiden annas-plikka-aski-tupakkaa-röyh - rekkamiesten rinnalle. Nämä tuovat tarjoittimen takaisin ja viitsivät vielä kiittää, pus.
Toinen yllätys tänään oli se, että vilkaisin luukusta ulos ja totesin perkele, siellähän paistaa aurinko. Lämmintä ei ollut mutta AURINKO!
Myöhäiset jussin viettelijät, muistakaa että alkoholi on kevyempää kun vesi, se siis kelluu, mutta alkoholia nauttinut henkilö ei.

Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin

Tätä pitäisi hokea itselleen. Kokeillaas!
Olen juhannuksen töissä - rahaa !
Olin muuten koko viikon toimettomana lomalla - ehdin varata tatuointiajan!
Nyt loppui inspiraatio.
Kirjoittajaa vituttaa myös kauppojen pyhäaukiolot. Jälleen.

Asenneongelmat tiskin molemmin puolin.



Töissä näkee paljon ja liikaakin. Jokainen meistä on toisinaan asiakas, joku useammin. Yhdistävä tekijä suurimmalla osalla asiakkaita on se vittumaisuus ja omaan napaan tuijottelu. Takokaa lanttuunne; minäkin olen vain ihminen, minä yritän hoitaa työni! Teen parhaani ja vähän päälle mutta kaikkeen en pysty, sorry. Minä en ole mikään saatanan nyrkkeilysäkki johon voi vähän vitutustaan purkaa. Ulkonäköni ei voi teidän perskarvoissanne kauheasti kutittaa. Vähänkö hauskaa kuunnella aamulla ylihauskoja vitsejä tyyliin "onkstoi joku muoti et tollasii juttui kasvaa huulist?!" - ehehehe... koita siinä sitten vääntää että ei ko nää on syntymämerkkejä. Myyjällä pitäisi oikeasti olla oikeus tehdä tällaisille vatipäille jotain hyvin väkivaltaista ja rumaa. Mutta ei, pakko olla hiljaa ja hymyillä ja sanoa että euro kakskyt kiitos. Olen tottunut tuohon, jos saisin joka kerta euron kun kuulen jotain naamastani, mun ei tarvitsisi olla töissä. Tämäkin luojan sunnuntaiduuni varmaan kuvitteli olevansa niin helvetin hauska mutta jossain menee se hyvän maun raja. Kello oli meinaan kymmenen aamulla, kuka jaksaa kuunnella tuollaista siihen aikaan, tultuasi kaksi minuuttia sitten töihin? Käsi rohkeasti vain ylös!

Ja sitten; pitävätkö ihmiset myyjiä kaiken lisäksi jokseenkin tyhminä tai vähintään yksinkertaisina? Unohtavatko ne että minäkin olen oikeasti nuori? Meillä on vakioasiakkaana eräs jätkä, ihan mukava tyyppi. Kun ostaa itselleen tupakkaa, ostaa ison, vihreän L&M:n. Ollessani ensimmäisiä päiviä, tämä tapaus osti itselleen askin ja kahvin, meni huomattavan alaikäisen (okok, sälli oli silloin 17 mutta näytti kyllä paljon nuoremmalta...) kaverinsa kanssa ulos ja tuli kohta sisälle seteli kädessä: "anna sininen älämmä." Minä myyn ja naureskellen katson ikkunasta kuinka aski vaihtaa omistajaa. Tämä herra kantaa kaikille ja ollaan pikkuhiljaa tehty selviksi ettei me olla niin tyhmiä kuin miltä ulospäin voi ehkä näyttää. Eräänä päivänä osti multa pari askia punaista L&M:ää, pohdin siinä ääneen että kelles sää nää viet... seuraavana päivänä palaa, työkaveri myi sille taas jotain muuta ja totesin että jessus, sähän olet kova poika polttamaan. Ihan tosissaan, ostakaa pois ja viekää kavereille kans mutta älkää ihan tyhminä pitäkö!

Vaan mitäs näistä sanoi huora häistä, sitten kassakoneen toinen puoli. Myyjä. Tuo kaiken pahan alku ja juuri. Minä olen siviilissä asiakas, minäkin joudun tuijottamaan kollegoitani jotka heittelevät asiakkaan tavaroita naama norsunvitulla eivätkä viitsi hymyä vääntää. Kyllä, minäkin olen joskus kauhea myyjä ja ennen kaikkea hirveä ihminen, kehittelen päässäni julmia asioita joita voisin tuollekin sotanorsulle sanoa. Vaan ei, ehkä juuri nämä aatokset saavat minut vääntämään sen (hyvin kuuluisan) asiakaspalveluhymyn. Asiakaspalveluhymystä olisi hieno tarina kerrottavana, mutta jätän sen seuraavaan kertaan.

Nyt on jätkät sellanen juttu

Että tämä blogi muuttuu normaaliksi. Sarjisblogin ylläpito alkaa olla jo lähes mahdotonta - puhumattakaan siitä, ettei kukaan hyödy siitä mitään.