Asenneongelmat tiskin molemmin puolin.



Töissä näkee paljon ja liikaakin. Jokainen meistä on toisinaan asiakas, joku useammin. Yhdistävä tekijä suurimmalla osalla asiakkaita on se vittumaisuus ja omaan napaan tuijottelu. Takokaa lanttuunne; minäkin olen vain ihminen, minä yritän hoitaa työni! Teen parhaani ja vähän päälle mutta kaikkeen en pysty, sorry. Minä en ole mikään saatanan nyrkkeilysäkki johon voi vähän vitutustaan purkaa. Ulkonäköni ei voi teidän perskarvoissanne kauheasti kutittaa. Vähänkö hauskaa kuunnella aamulla ylihauskoja vitsejä tyyliin "onkstoi joku muoti et tollasii juttui kasvaa huulist?!" - ehehehe... koita siinä sitten vääntää että ei ko nää on syntymämerkkejä. Myyjällä pitäisi oikeasti olla oikeus tehdä tällaisille vatipäille jotain hyvin väkivaltaista ja rumaa. Mutta ei, pakko olla hiljaa ja hymyillä ja sanoa että euro kakskyt kiitos. Olen tottunut tuohon, jos saisin joka kerta euron kun kuulen jotain naamastani, mun ei tarvitsisi olla töissä. Tämäkin luojan sunnuntaiduuni varmaan kuvitteli olevansa niin helvetin hauska mutta jossain menee se hyvän maun raja. Kello oli meinaan kymmenen aamulla, kuka jaksaa kuunnella tuollaista siihen aikaan, tultuasi kaksi minuuttia sitten töihin? Käsi rohkeasti vain ylös!

Ja sitten; pitävätkö ihmiset myyjiä kaiken lisäksi jokseenkin tyhminä tai vähintään yksinkertaisina? Unohtavatko ne että minäkin olen oikeasti nuori? Meillä on vakioasiakkaana eräs jätkä, ihan mukava tyyppi. Kun ostaa itselleen tupakkaa, ostaa ison, vihreän L&M:n. Ollessani ensimmäisiä päiviä, tämä tapaus osti itselleen askin ja kahvin, meni huomattavan alaikäisen (okok, sälli oli silloin 17 mutta näytti kyllä paljon nuoremmalta...) kaverinsa kanssa ulos ja tuli kohta sisälle seteli kädessä: "anna sininen älämmä." Minä myyn ja naureskellen katson ikkunasta kuinka aski vaihtaa omistajaa. Tämä herra kantaa kaikille ja ollaan pikkuhiljaa tehty selviksi ettei me olla niin tyhmiä kuin miltä ulospäin voi ehkä näyttää. Eräänä päivänä osti multa pari askia punaista L&M:ää, pohdin siinä ääneen että kelles sää nää viet... seuraavana päivänä palaa, työkaveri myi sille taas jotain muuta ja totesin että jessus, sähän olet kova poika polttamaan. Ihan tosissaan, ostakaa pois ja viekää kavereille kans mutta älkää ihan tyhminä pitäkö!

Vaan mitäs näistä sanoi huora häistä, sitten kassakoneen toinen puoli. Myyjä. Tuo kaiken pahan alku ja juuri. Minä olen siviilissä asiakas, minäkin joudun tuijottamaan kollegoitani jotka heittelevät asiakkaan tavaroita naama norsunvitulla eivätkä viitsi hymyä vääntää. Kyllä, minäkin olen joskus kauhea myyjä ja ennen kaikkea hirveä ihminen, kehittelen päässäni julmia asioita joita voisin tuollekin sotanorsulle sanoa. Vaan ei, ehkä juuri nämä aatokset saavat minut vääntämään sen (hyvin kuuluisan) asiakaspalveluhymyn. Asiakaspalveluhymystä olisi hieno tarina kerrottavana, mutta jätän sen seuraavaan kertaan.